Yököttävä haju peittää joulukuusen tuoksun. Istun tuolissa, jalat eivät ihan yletä maahan, joten
heiluttelen niitä hermostuneesti. Potkaisen pöydän alla pikkuveljeä jalkaan.

Aina kun Mumma viettää meillä joulua, tehdään lipeäkalaa.
– Kyllä lipeäkala maistuu kerran vuodessa! sanoo äiti.
– Yök, sanoo isoveli. – Mä ainakaan syö yhtään.
– En mäkään, sanoo pikkuveli.
– Hemmoteltuja kakaroita, kuittaa Mumma.

Aikuiset sivelevät limaisen kalan päälle valkoista soosia ja valkopippuria. Mumma on apteekkari, jonka lapsuudessa pärjättiin yhdellä perunalla koko Lapin talvi. Oksettaa, mutta kun Mumma on pöydässä, siitä ei nousta.

Isä on kireänä. Sitä harmittaa näyttää Mummalle, että me eletään kuin pellossa.

En jaksa odottaa, että Pukki tulee. Saankohan sen barbin?

Kalaa, kalaa ja vieläkin aikuiset ottavat lisää kalaa. Vasta ikuisuuden jälkeen noustaan pöydästä ja Mumma menee alakertaan.

Ovikello soi. Isä menee avaamaan ja sieltä tulee Mumma parta päällä jakamaan lahjoja. Äiti pistää meidät kuusen ympärille laulamaan pukille. Olen lapsista ainoa, joka laulaa.

Vihdoin on aika varata lahjat. Aloitan isoimmasta paketista. En saa barbia, vaan ison nuken.
Suututtaa. Menen alakertaan ja mottaisen nukkea niin, että sen pää irtoaa.

You already voted!

Jaa kirjoitus:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Lisää luettavaa: