Ota kokenut ja osaava kumppani ihmislähtöisen muutoksen tueksi. Meillä on vahva ja monipuolinen kokemus henkilöstö- ja muutosjohtamisesta sekä digitaalisaatiohankkeista. Olemme itse kehittäneet agentteja ja generatiivista tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja.
Teknologinen kehitys tuo kiihtyvää muutosta työpaikoille. Informaation määrä on valtava ja samaan aikaan tarvitaan uutta osaamista ja uuden oppimista. Aivomme eivät kuitenkaan muutu samassa tahdissa. Kiihtyvä muutos haastaa myös jaksamista ja hyvinvointia. Tarvitsemme uusia keinoja tukea ihmisiä muutoksen keskellä.
Tehdään konkreettisia tekoja tulevaisuuden ja oppimisen eteen. Löydetään yksilöiden potentiaali, mutta ei unohdeta systeemistä näkökulmaa. Pitkäaikaiset ja tyytyväiset asiakkaat kertovat osaamisesta, tuloksista ja luotettavuudesta.
Ammattilainen tiimisi avuksi, kun haluat apua ihmislähtöisen muutoksen toteuttamiseen tekoälyn aikakaudella.
Sparraamme avainhenkilöitä, johtajia ja asiantuntijoita muutoksen keskellä. Luomme oppimispolkuja ja sisältöjä.
Aivomme tarvitsevat palautumista, uusia ajatuksia, tuoreita näkökulmia, aitoa yhteyttä muihin ihmisiin.
Tämä on CSS:llä piilotettu
”Jatkojohdon Tuomi fasilitoi strategisen osaajakartoituksen johtoryhmässäni. Kartoituksen aikana iteroimme pitkän aikavälin visiotamme, tunnistimme strategian vaatimia kyvykkyyksiä ja osaamisia, ristiinarvioimme tiimejä ja teimme suunnitelman tulevaisuutta varten. Työtä tuki virtuaalinen alusta valmiine työkaluineen ja tekoälytoiminnallisuuksineen, jota käytettiin kasvokkain tapahtuviin työpajoihin valmistautumisessa.
Tuloksena prosessista ja dialogista meille on syntynyt yhteinen näkemys ja tietoisuus osaajistamme, johtamisesta ja tarvittavista kyvykkyyksistä, joiden avulla teemme strategiasta totta.
Prosessi oli selkeä ja Tuomin ote oli kokeneen ammattilaisen – varma ja hyvin tehokkaasti prosessin läpivievä. Saimme myös koko johoryhmälle syväymmärryksen osaamisen kehittämisen merkityksestä tulevaisuuden tulokselle, sekä selkeän materiaalin jota voi hyödyntää arkisissa päätöksissä rekrytoinneista tai organisaation muutoksissa.”
Seppo Ronkainen
Alligo (Tools Finland Oy)
“Tuomi ja Katja auttoivat meitä uudistamaan talentin johtamisen toimintatapamme. Halusimme tehdä talent-prosessin, joka lähtisi liiketoiminnan tarpeista, tukisi yrityskulttuuria ja joka samalla sitouttaisi koko henkilöstöämme kehittymään.
Projekti alkoi sillä, että kirkastimme johdon tahtotilan ja selvitimme esimiesten ja asiantuntijoiden toiveet ja tarpeet.
Lopputuloksena syntyi uudistettu toimintamalli, joka on positiivinen ja luo myönteistä yrityskulttuuria. Samalla uudistettu malli antaa puitteet avainhenkilöiden kehittämiseen ja konkreettisiin toimenpiteisiin.
Projektissa kehitetyt työkalut ovat raikkaita ja innostavia. Erityisesti yhdessä luotu Carunan ’energiamittari’ antaa uutta näkökulmaa oman toiminnan peilaamiseen, potentiaalin tunnistamiseen ja johtamiseen.
Tuomi ja Katja kuuntelivat asiakkaan tarpeita ja samalla haastoivat vanhoja toimintamalleja rakentavasti. Projekti eteni ammattitaitoisesti ja sujuvasti.”
Tommi Saikkonen, Henkilöstöjohtaja, Caruna Oy
Ohjelmistoalan yritys halusi ymmärtää strategian vaatimukset ihmisten osaamiselle ja jalostaa yhtenäisen näkemyksen ihmisten kehittämisen ja johtamisen tueksi.
Tuomi auttoi fasilitoimalla yksikön johtoryhmää tekemään osaajakartoituksen. Prosessin aikana tunnistettiin strategisia osaamisalueita, määritettiin avaintehtäviä, keskusteltiin yksilöiden suoriutumisesta ja potentiaalista, sekä tehtiin konkreettinen toimintasuunnitelma jatkoa varten.
Osaajakartoitus toteutettiin yksilöllisinä valmentavina keskusteluina sekä johtoryhmän yhteisenä työpajana.
Alla tilaajan kuvaus toimeksiannosta.
”Tuomi facilitated and customised a Talent review for my organisation. The review consisted of one-on-one discussions with management team members and facilitated workshops.
Workshop design was participative and the provided lot of room for dialogue and discussion. Her overall contribution, including materials and facilitation were inspiring and clear. The overall experience and the action plans coming from the review are of high quality and provide good foundation for further development.”
Managing Director, software company
”Vuonna 2020 käynnistimme Pauligissa koko konsernia koskevan strategisen hankkeen HR-järjestelmämme ja toimintatapojen uusimiseksi. Keskeisenä tavoitteenamme oli luoda henkilöstöjohtamisen käytännöt ja automatisoidut työkalut tukemaan koko organisaation arjen tekemisestä, läpinäkyvyyttä, nopeutta sekä tehokkuutta. Otimme Jatkojohdon Tuomin mukaan projektin alkuvaiheen projektipäälliköksi vetämään HR-järjestelmän kartoitus- ja hankintaprojektia.
Kartoitusprojektin aikana määrittelimme järjestelmän tulevaisuuden tahtotilaa, käytimme käyttäjälähtöisen suunnittelun työkaluja tunnistaaksemme loppukäyttäjien tarpeita, vertailimme markkinoiden tarjoamaa systemaattisen arviointikriteeristön kautta, osallistimme organisaatiota valintaan, teimme muutossuunnitelman ja valmistelimme maaperää tulevalle työlle ja implementoinnille. Hankintaprojektin tuloksena teimme investointipäätöksen uudesta järjestelmästä, valitsimme kumppanit toteutukseen ja saimme sisäisen projektiorganisaation hyvään vauhtiin toteuttamaan muutosta.
Kartoitus- ja hankintaprojekti toteutettiin kattavasti ja laadukkaasti aikataulun mukaisesti. Tuomi veti projektia itsenäisesti projektisuunnitelman mukaisesti ja hyvällä yhteistyöllä hyödyntäen omaa asiantuntemusta ja kokemusta sekä mukautuen Pauligin projektimallin mukaisiin toimintatapoihin tuoden samalla ulkopuolista näkemystä mm. markkinatrendeihin. Hän vastuutti hyvin projektin osallistujat ja onnistui siirtämään kertyneen kokemuksen hankintaa välittömästi seuranneelle käyttöönottoprojektille.”
Heikki Vuopala,
Director, HR Center of Excellence, Paulig Group
”Olen tehnyt yhteistyötä Jatkojohdon Tuomin kanssa jo vuosien ajan. Hän on yrityksen tarpeen mukaan tullut auttamaan sisäistä tiimiäni erilaisissa henkilöstöjohtamisen tilanteissa ja kehityshankkeissa.
Viimeksi hän on toiminut apunamme talentin ja johtamisen kehittämiseen liittyvissä hankkeissa. Ensin Tuomi oli mukana miettimässä uudenlaisen oppimiskulttuurin viitekehystä ja talentin kehittämiseen strategiaa. Tämän jälkeen hän auttoi meitä suunnittelemaan ja käynnistämään kansainvälistä johtamisohjelmaa sekä mentorointia.
Vuonna 2021 Tuomi on yhdessä sisäisen tiimin kanssa rakentanut uusien arvojemme mukaan rakennettua johtamisen konseptia ja mallia.
Aiemmin olemme tehneet yhteistyötä monenlaisissa projekteissa: HR palvelumallin ja osaamisten kehittämisessä ja rekrytoinnin ulkoistusprojektissa. Hän on myös sijaistanut sisäistä henkilöä HR tiimin vetäjänä.
Projektien lopputulokset ovat olleet erinomaiset ja ne ovat auttaneet liiketoimintaa kasvun polulla. Yhteistyömme on ollut sujuvaa ja tuloksellista. Konsulttina sekä valmentajana Tuomi on huippuammattilainen ja hänen kanssaan on ilo tehdä yhteistyötä.”
Tarja Kaipio, VP, Human Resources